Perjantai — freskoja ja märkiä kenkiä

 

 

Tänään kasteltiin kengät, katseltiin kissanpentuja ja bongattiin päivän kirkko Velemérin kylässä.

Eilen illalla tuli rankasti vettä. Sade taukosi toviksi , mutta alkoi yöllä uudestaan uusin voimin. Vettä oli yöllä tullut ohjaajien huoneen auki unohtuneesta kattoikkunasta sisään. Ikkunan alla olleen lipaston päälle jäänyt kännykkä lillui lätäkössä, mutta eipä se ollut siitä moksiskaan, vaan toimi edelleen. Tosin se luuli taas olevansa Sloveniassa eikä Unkarissa, mutta samapa tuo.

Aamiaisen (makeaa teetä, sämpylöitä, salamia ja jotakin lauantaimakkaratyyppistä) jälkeen leiriläisille järjestettiin tietokilpailu. Yritimme hetken seurata, mutta tuskastuimme kieliongelmiin, ja sateen hiljalleen laantuessa väistyimme huomaamattomasti takavasemmalle. Sandor tulikin peräämme ja ehdotti, että menisimme tutustumaan leiripaikan kotieläimiin.

Tytöt siis hakivat kenkänsä – mikä oli virhe – ja lähdimme tarpomaan halki urheilukenttien. Vettä oli tullut niin paljon, että nurmikentälle oli jäänyt lillumaan hehtolitroittain vettä. Litsis, lätsis, slurk. Sonjan viimeisetkin kuivat kengät olivat pian historiaa.

Kotieläinaitauksessa oli kaneja ja "kankkunoita" – lintuja, joiden pää muistutti kalkkunaa ja keho ankkaa. Siellä oli myös pari hevosta. Tyttöjen ehottomiksi suosikeiksi nousivat kuitenkin pienet, suloiset kissanpennut.

Iltapäivän ohjelmassa piti olla pyöräretki katsomaan – yllätys – erästä kirkkoa, mutta tiet olivat niin mutaisia, että pyöräily niitä pitkin ei tullut kysymykseenkään. Läksimme siis kävellen katsomaan erästä toista kirkkoa.

Velemérin roomalaiskatolinen kirkko on ylhäällä kukkulalla metsän suojassa. Se näyttää ulospäin suurelta, mutta onkin sisältä aika pieni.

Matka kirkolle kulki pitkin maissipeltoja halkovaa tietä, kunnes saavuimme kylän laitamille. Sieltä noustiin ylämäkeä metsän siimekseen. Matka oli pitkä ja kuuma ja imi melko tehokkasti mehut pienestä ryhmästämme. Jo puolivälissä matkaa mielessä siinsivät kirkon viileät penkit, joilla väsynyt matkalainen voisi levähtää. Kuinka väärässä taas olimmekaan! Jouduimme heittämään haaveet leppoisasta istahtamisesta kirkon penkeillä. Kirkkoon oli nimittäin juuri hiljattain saatu uusi kirkonkello, joka odotti vihkimistään. Kirkon penkit oli suljettu naruilla, koska istuminen penkeille ennen vihkimistilaisuutta ei ollut sopivaa.

Kaikesta huolimatta kiipeäminen kirkolle oli vaivan väärti. Pienen kappelin uskomattoman hienot freskot saivat sanattomaksi muuten vuolassanaisen seurueemme. Valitettavasti kuvat eivät tee tunnelmalle oikeutta.

Retken jälkeen mentiin tietysti uimaan.