


| Cafe Popolo – olohuone ja keittiö Myyrmäen sydämessä |
|
|
|
|
Astioiden vieno kilahtelu säestää vielä muuten melko hiljaista Myyringin monitoimitilaa perjantaiaamuna Myyrmäessä. Cafe Popolon nuoria työntekijöitä vilahtelee oransseissa paidoissaan ja vitivalkoisissa suojamyssyissään kattamassa kahvipöytää. Keittiön puolella aletaan jo valmistella lounasta. Tarjolle tulee tänään ainakin lohikeittoa ja tonnikalasalaattia sekä spagettia ja jauhelihakastiketta. Aamiaispöytään on katettu kahvin kaveriksi muna-anjovisvoileipiä, sekä sipulilla että ilman. Teetäkin on tietysti tarjolla, samoin pullaa. Vähän myöhemmin uunista otetaan ulos itse leivotut sämpylät lounaan kaveriksi.
Kahvilassa ei ole tungosta ainakaan vielä, tosin lounasaikakaan ei vielä ole käsillä. Väkeä alkaa hiljakseen liikkua Myyringin käytävillä. Pilates on alkanut jumppasalissa ja jotkut seniorijumppaajista ovat jo tulleet odottamaan oman jumppatuntinsa alkua. Vahtimestarin juttusilla käy väkeä tasaiseen tahtiin. Joku käy ilmoittautumassa aikuisopiston kursseille, joku toinen taas hakee vuoronumeron terveydenhoitajalle. Myyringissä on nimittäin maksuton terveydenhoitajan vastaanotto joka toinen perjantai klo 10-12.
Kaikki kävijät eivät tällä kertaa kuitenkaan poikkea kahvilassa, joten tungosta ei liiemmälti ole. Se on harmi, sillä vähäisillä asiakasmäärillä kahvilan tulevaisuus on tietysti vaarassa. Cafe Popolo ei ole ihan tavallinen kahvila. Sen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, vaan ainoastaan kattaa kustannukset. Alvi ry ja Vantaan sosiaalitoimi ovat ylläpitäneet kahvilaa jo kohta kolme vuotta. Kahvilan työntekijöinä on tällä hetkellä 13 nuorta. Työntekijöiden taustat ovat sangen kirjavat, eikä heistä läheskään kaikilla ole alun perin ravintola-alan koulutusta. Joukossa on mm. diplomi-insinööri ja teologian opiskelija. Työntekijöillä on kuitenkin yksi yhteinen asia: he ovat kaikki kuntoutuneet päihde- tai mielenterveysongelmista. Kahvila toimii heidän elämässään ponnahduslautana oikeaan opiskelu- ja työelämään. Tuntumaa työelämäänCafe Popolon emäntä ja palveluvastaava Marja Linna kertoo, että työssään kahvilassa nuoret saavat uudestaan tuntuman arkirutiineihin ja kuntoutuvat työelämään. Marja Linnan suurin huolenaihe on kahvilan tulevaisuus. – Kunpa saisimme kahvilan talouden pysyttelemään plus miinus nolla -tasolla, niin kaikki olisi hyvin. Nuorilla säilyisi tämä työpaikka, joka on heille todella tärkeä. Nämä nuoret ovat todella kovia tekemään töitä. Täällä he oppivat myös sosiaalista kanssakäymistä ja asiakaspalvelua, sanoo Linna. Nuoret ovatkin uppoutuneita tehtäviinsä, kuka keittiössä, kuka ruokasalissa. Puhepuolen hoitaa Joonas, joka on ollut kahvilan toiminnassa mukana alusta saakka. Joonaksen mukaan kahvilassa työskentely voittaa kotisohvalla löhöilyn mennen tullen. – Tämä on paljon parempi kuin että ei tekisi mitään, tokaisee Joonas ja lähtee jatkamaan lounasvalmisteluja. Tungosta ei kahvilassa juuri nyt siis ole, mutta joskus on kuitenkin ollut toisin. Viime vuoden joululounailla kävi muutaman tunnin sisällä 176 lounasvierasta. – Siinä sitä oli vilinää ja vilskettä. Nuoret saivat tosissaan kokea, mitä tämä työ oikeasti on, naureskelee Marja Linna ja kertoo, että Cafe Popolossa ollaan nyt kyllä varauduttu ottamaan vastaan suuriakin asiakasmääriä. – Laitamme lisäpöytiä tarvittaessa, ja saamme tuosta vierestä neuvottelutilatkin käyttöömme, jos tarve on, kertoo Linna. – Ketään ei ajeta ulos, vaikka ahdasta olisikin.
Cafe Popolo on avoinna joka arkipäivä klo 9 – 15. Lounasta tarjoillaan klo 11 – 14. Ajat eivät kuitenkaan ole ihan ehdottomia. – Jos ruokaa on kahden jälkeen vielä jäljellä, ja kysyjiä riittää, minä kyllä lämmitän, lupaa Linna. Keittoja hillopurkkeihin ja voileipäkakkuja lakkiaisiinLounasta voi ostaa myös mukaan. Se pyritään pakkaamaan mahdollisimman ympäristöystävällisesti kierrättäen. Esimerkiksi keitot pakataan pestyihin hillopurkkeihin. Marja Linna pyytääkin asiakkaitaan ja muita Myyringissä kävijöitä tuomaan vanhat hillo- ja muut säilykepurkit heille. Cafe Popolo ottaa vastaan myös mm. kannellisia salaattirasioita, joita monille kertyy kaupasta kotiin kannettuna ihan riesaksi asti. Cafe Popolo tekee ruokia myös tilauksesta. Tilata voi melkein mitä vaan ja millaiseen tilaisuuteen tahansa. Cafe Popolo sijaitsee siis Myyrmäessä, kauppakeskus Isomyyrin kolmannessa kerroksessa Monitoimitila Myyringissä. Jos olet kyllästynyt syömään pizzaa, kebabia, burgereita, pannineja ja ciapattaa ja haluat niiden sijasta rehellistä suomalaista kotiruokaa, suunnista Myyrinkiin. Sieltä saa myös niitä iki-ihania muna-anjovisleipiä, joita ei enää monenkaan kahvilan tiskiltä löydy. Suve Pääsukene 18.9.2009
Lisää Myyringistä ja opastekartta kaupungin nettisivulla |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|
| Etusivu |
| Ajankohtaista |
| Järjestöt |
| Tapahtumat |
| Yhdistystoiminta |
| Vantaan Järjestörinki |
| Monirinki-hanke |
| Maailmanpyörä-hanke |
| Maahanmuuttajat |
| Yhteystiedot |
| Kartta |
| Sivukartta |
| Keskustelupalsta |
| Etsi |
|
Vantaa, Finland
|
|||||||
![]() |
|
||||||
|
![]() SSW
|
||||||
| Näytä lisätietoja | |||||||