Vantaan Nuoret Kotkat leirillä
Online-leiripäiväkirja heinäkuussa 2008 Kukonnotkon leirikeskuksesta

13.7.
Tähän tulee tarinoita ja kuvia leiriltä reaaliajassa, jos mokkula jaksaa toimia ja jonkinnäköistä kenttää pusikosta löytyy. Leiripaikka ei ole 3G-verkon alueella, joten nähtäväksi jää, miten yhteydet toimivat.
Sivuille lisätään tavaraa sitä mukaa kun sitä tuotetaan. Ensimmäiset otokset leiritouhuista ovat toivon mukaan nähtävillä jo maanantai-iltana.
Pysykää kanavalla!

14.7.
Mokkula toimii, joskin hitaasti, mutta toimii kuitenkin. Ensimmäiset kuvat löydät maanantai-linkistä. Illalla lisää.


15.7.
Sadesääkö lienee syy siihen, että yhteydet tökkivät. Pari kuvaa sentään tuli läpi, ja ensimmäiset terveisetkin ovat jo sivuilla.

16.7.
Keskiviikon enimmäiset terveiset saatiin jo aamulla. Tästä päivästä lähtien terveiset löytyvät aina sen päivän kohdalta, milloin ne on lähetetty.
17.7.
Tänä aamuna alkoi tulla postia myös tännepäin. Kiitos kaikista viesteistä! Tänään on ollut olympiapäivä. Olympialaisten kuville on oma sivunsa. Myöhemmin on vielä luvassa Yö-KKT vanhemmille leiriläisille.
Kuvattavaa on niin paljon, että juttuja ei ehdi kirjoitella. Mutta kuvat varmasti puhuvat puolestaan.
Osa kuvista näyttää tulevan sivuille epätäydellisinä. Asiaa yritetään korjata, hiukan huonolla menestyksellä. Ongelma johtunee heikoista yhteyksistä.